Lehet varisee

 Jotain pientä settiä taas pitkästä aikaa.

 Luova kausi huipussaan. Kamera on kulkenu mukana viime päivät aktiivisemmin kuin koskaan. Ja tuntuu, että kuviakin tulee otettua tavallista enemmän. Olen myös lähiaikoina ahkerasti seuraillu toisten kuvaajien edesottamuksia, elikkä valokuvia, ja huomannu taas kerran ilokseni, miten suuresti niistä saa aineksia omaan tekemiseen. Suosittelen ehdottomasti selailemaan laadukkaita kuvasivustoja, kuten kuvaklubi.fi, nuoretvalokuvaajat.fi, 500pix ja valokuvausblogeja, ynnä muuta, mitä on netti pullollaan.

Pikkuveljien kans tehokäytettiin myös Designkuvan studiota. Alla muutama kuva.

Hyvää syksyn jatkoa ja talven odotusta, hengitys huuruaa jo aamuisin!

Kauniita

Torstai oli onnenpäivä. 

Sussu tuli käymään Oulussa.

Hymyähymyähymyä!

Ajeltiin Haapajärvelle sitte.

Sai hetken hengittää sadonkorjuun tuoksua.

Imeä pehmeää maalaisilmaa itseensä. 

Jaksaa taas hetken kaupunkielämää.

Syksy tuntuu tulevan.

Aika menee vaan.

Ajatukset virtaa.

Onneksi.

Aina ei edes ehdi kauhaista niistä kourallista

katsoakseen peilikuvaansa.

Ajatukset kaipaavat joskus kyseenalaistamista.

Ehkä vielä joku päivä taas kirjotan normaaleja postauksia.

Toripoliisin varjossa

Olen ostanut uuden pyörän.

Hienon pyörän.

Se pyörä on sininen.

Taivas on öisin kaunis.

Revonhännät saavat taivaan hehkumaan.

Heitettiin löylyä.

Taivas oli kaunis.

Etsin suuntaani.

Haen tietäni.

Taas on syksy ja takin napit pitää laittaa kiinni.

Torin kojut on suljettu.

Kukaan ei hymyile tiskin takaa.

Jätin mieleni roikkumaan laiturin kaiteen tukipuuhun ja piirsin taivaanrantaan aatosteni syövereitä.

Tuuliviiri?

Pitikö se taas tehä postaus. Kyllä piti, koska uudet tuulet puhaltelee ja kaikki muut hienot sanonnat innokkaasta elämänasenteesta pitävät paikkansa. Olen siis siirtäny itteni väliaikasesti rakkailta kotikonnuiltani vähemmän rakkaille lakeuksille Ouluun, siitä kiikastaa.

Aina ei aivan itseäänkään ymmärrä kun keksii jotain uutta, esimerkiksi muuttaa toiselle paikkakunnalle ihan kesken opiskeluiden. Monet rakkaat ihmiset jäi Rovaniemelle. Mutta mikäänhän ei ole lopullista.
Täällä on uus koulu, josta en tunne oikeastaan ketään. Olen ehkä vähän hullu. Opiskelu kyllä on jopa alkanu maistumaan ihan hyvältä, kun yksi etappi häämöttää jo horisontissa. Lakki ois tarkotus kopata päähän reilu vuoden päästä.

Uus paikkakunta tuo uudet maisemat ja uudet kuvauskohteet. Sitä inspiroituu ihan uudella tavalla. Olis mahtavaa jos joku ihminen inspiroituis mun kans ja lähtis mulle malliksi. Rakastan ihmisen kuvaamista miljöössä. Harva uskaltaa heittäytyä kuvattavaksi ja antaa itsestään jotain kuvan sisältöön.

Junaratakuvien lisäksi laitoin tuohon perään muutaman kuvan kertomaan hieman enemmän meidän kämpästä.

On meillä oikeasti jopa kaks sohvaa täälä kämpällä. Otin tämän kuva tässä samalla kun kirjotan tätä postausta.

Yrittämistä

Kirjotan täällä blogissani omista, itselleni tärkeistä asioista. Pyrin pitämään firman asiat ja omat asiat erillään, mutta koska yrittäminen on sen verran iso asia elämässäni, niin tuntui luontevalta kirjoittaa siitäkin jotain.

Elämässä pitää yrittää monenlaista. Mulla on ollu pienestä pojasta lähtien haaveena pyörittää omaa yritystä. Jokin siinä kiehtoo, saa olla oman ittensä herra ja viedä yritystään haluamaansa suuntaan, samalla ehkä raahaa perässään (tai puskee edellään) pientä palasta maailmasta, tai anakin omasta maailmastaan.
  Ensimakua yrittäjänhommaan sain, kun isäni perusti itsensä työllistääkseen toiminimi Monitaito Eero Huhtalan. Olin aika tiiviisti hommassa mukana ja se rupesi innostamaan entistä enemmän. Ehkä innostavinta yrttämisessä ei sittenkään ole se itse kenttätyö omalla toimialallaan vaan homman mielekkyyden muodostaa kokonaisuus. On mahtavaa kun oman mielenkiinnon kohteen ja harrastuksensa voi kääntää myös muiden hyödyksi, ja ehkä joskus myös saada siitä elantonsa. Pelkkä raha on mielestäni kuitenkin todella heikko motivaattori töiden tekemiseen.
  Suurin hidaste oman yrityksen perustamisessa on ollut hienoinen pelko ja huono itseluottamus. Onneksi kaikkea tässä maailmassa ei tarvitse tehsä yksin. Designkuva sai alkukipinänsä aika tarkalleen vuosi sitten kun kavereiden kanssa lyötiin päitä yhteen. Suunnittelu innostaa. Joulun jälkeen vietiin paperit konttoriin ja siitä alkoi ruljanssit, jotka jatkuu edelleen ja kokoajan mennään eteenpäin. Meitä on neljä poikaa ja vaikeuksien ja miettimistä vaativien asioiden kohdalla on suuri valttikortti, kun voi keskustella asiasta jätkien kanssa.

Välillä tulee pikku kömmähdyksiä, ihmisiähän tässä vaan ollaan. Kuulin tässä hiljattain erittäin hyvän vertauksen yrittäjyydestä: Oli kaksi sammakkoa, jotka olivat joutuneet kerma-astiaan. Ulospääsyä ei ollut näköpiirissä. Toinen sammakko alkoi menettää toivoaan ja voimien hiipuessa hukkui kermaan. Toinen samakko päätti, että minähän en luovuta! Ja kas kummaa, jonkin aikaa uituaan kermassa, se alkoi vähitellen muuttua voiksi, ja sammakko pääsi astiasta pois.

Joskus mennään vähän maha maata viistäen, mutta kyllä sieltä noustaan, kun tahtoa löytyy.

Kannattaa seurata Designkuvan blogia myöskin kuvantakaa.blogspot.com

Miksi?

Eksyin taas pitkästä aikaa omaan blogiini. Pettymys. Tylsän näkönen blogi mulla.

En päivitä tätä vissiin koskaan.

Olen joskus ruvennu tohkeissani pitämään valokuvausblogia, mutta nyt ku miettii ja selaa sivuja taaksepäin, niin eipä tämä ole kovin kummonen.  

Nyt sitte aattelin vähä kirjotella tänne kaikenlaisista asioista. Tykkään kirjottamisesta. Siispä alotetaan.

    Miksi pidän blogia? 

     Miksi ihmiset yleensäkään pitää blogia?

 

Olen huomannu, että vaikeuksista pääsee hyvin yli kirjottamalla. Joskus ku oli nuorempana oikein vaikeita aikoja elämässä, niin pidin muutaman viikon päiväkirjaa, ja johan helpotti, kun sai asioita kirjottaa johonki. Oma äitini kertoi, että joskus ku oikein ärsyttää joku asia, niin hän kirjottaa sen paperille ja repii paperin ja heittää roskiin. asioiden laittaminen paperille korvaa parastaki psykologia joissain tilanteissa. Sama pätee ehkä myös tähän bloggaamiseen, en ehkä ole niin vaikeista asioista täällä avautunu, mutta samallailla se varmasti toimii mukavienki asioiden kohalla. Ilot haluaa sitte vielä jakaa muiden kanssa, niin mikäs sen parempi konsti ku oma blogi.

  Ei mulla mitään valtavaa lukijakuntaa ole, mutta eipä tässä ole tarkotuskaan tulla kuuluisaksi. Joku kuitenki joskus käy kattomassa tätä, ku lukijalaskuriin aina sillontällön muutama numero tulee, se sitte aiheuttaa semmosen pienen paineen, että pitäs jotain sisältöä tuottaa. Aiheutan kyllä lukijalle pettymyksen oli sitte uutta sisältöä tai ei. Sori. 

   Kuvat, nehän mulla on niinko ollu tässä alusta asti kantavana ajatuksena. Alotin tuon turjakkeen valokuvausharrastuksen sillon hamassa menneisyydessä ja sitten kun tuli se hetki, että luulin osaavani ottaa kunnon kuvia niin tietenki leuhkana heti halusin niitä yleiseen jakoon. Siitähän se sitten vähitellen muotoutu blogiksi. 

   Tämä kirjottamispuoli on ollu ehkä vähän pienemmässä roolissa, vaikka se on mulle lähestulkoon yhtä tärkeää kun tuo kuvaamistouhu. Tykkään ilmaista mun ajatuksia kirjottamalla, puhuminen on semmosta änkyttämistä, paljon helpompi kirjottaa asioista. Kirjotusta voi aina muokata kun tulee jotain uutta mieleen ja sitä voi rauhassa miettiä ennen julkasemista. Kun puhua pälpättää, niin sanoja tulee ja niitä ei aina aivan ehi miettiä. Varomattomia puheita on hankala perua. 

   Blogin päivitys on yleensä semmonen hetki, johon täytyy varata aikaa. Siinä tulee sitten pohdittua asioita, muokattua kuvia ja parhaimmillan mietittyä sitäkin, että mikähän tän mun koko elämän suunta oikeastaan on. Blogiin voi kirjotella erilaisista aiheista. Voi olla, että näitä lyhyitä pohdintonja eri elämänalueilta tulee tänne blogiin tässä loppukesästä vähän tihempään kun tähänasti on totuttu, ihan vaan varotuksena, ettei teiltä jää vaan mitään tärkeää lukematta (haha) käykäähän joskus aina vilkasemassa.

Jos jaksoit lukea mun jaaritteluja tänne asti niin kiitos ajastasi! Tässä on vielä lopuksi tämmönen filosofista pohdintaa vaativa kuva kasvimaan suojaverkosta meän kotipihalta. 

Joku fiksu on joskus laukassu tämmösen totuuden: 

"Mikään ei ole tärkeämpää, kuin puutarhanhoito." 

Siinäpä pohtimista.