Viikonloppu osana suunnatonta järveä. Istuessa kajakin kyytiin voi tuntea itsensä osaksi järveä. Alus liikkuu ilman suurempia vastuksia, kuin aalto järven selällä ja koska vain voi kokeilla veden pintaa kädellä. Kun unohtaa arjen murheet ja jättää kellon kotiin ja laittaa kännykän kiinni, ei tarvitse tietää, että ilta on tulossa. Auringonlaskusta voi nauttia rauhassa, mutta vaikka pimeä tulee hitaasti, se yllättää vesillä. Rannan muotoja on hankala hahmottaa lähes veden tasolta ja ainoa suunnistusaisti on kuulo. Mutta helpotusta pimeyteen tuovat selkeällä kelillä tähdet, revontulet ja huipennuksena tähdenlennot. Kuulokin voi joskus ohjata harhaan, ja viimekädessä täytyy turvautua tietotekniikkaan. Sormet jäässä mutta mieli lämpimänä on hyvä painella saunaan ja sieltä unten maille.
Viime viikonloppu tosiaan vierähti Inarin maisemissa. Nellimistä lähettiin melomaan, käytiin yö nukkumassa (ja syömässä) Kaikunuoran Punasella tuvalla. Reissussa oli siis viis jätkää ja neljä kajakkia (yks kaksikko). Aamulla matka jatku kohti Nellimintietä, jossa nosteltiin kajakit kyytiin ja ajettiin vielä nellimiin yhdeksi yöksi. Kilometrejä kerty varmaan joku neljäkymmentä, ja kipeitä käsilihaksia sitäki enemmän, mutta niitähän ei lasketa, mukavaa oli!! Kuvia ei tarkotuksesta huolimatta kertyny oikeen ku ei sielä vesillä viittiny ruveta kaivamaan kuivapussista kohtuullisen arvokkaita laitteita kiikkerässä kajakissa. Mutta menään näillä rannalta otetuilla kuvilla.
voi että. kuulostaa liianki hyvältä! minäki haluan :)
VastaaPoista